Blogista

Taloudenhoitoni on ollut retuperällä siitä lähtien kun muutin opiskelemaan vuonna 2000. Kokoajan lisää velkaa ja joka palkasta vähemmän rahaa normaaliin elämiseen. Aina ajoittain kun lähestyin henkilökohtaista konkurssia, olen saanut talouttani korjattua hieman parempaan suuntaan. Innostus on loppunut kuitenkin aina kun hieman helpotusta on tullut ja kierre on pahentunut entisestään. Vuoden 2015 lopussa ahdistuin tilanteesta niin paljon että rupesin asialle tekemään jotain. Mitä sitten tein, mihin kuvittelen suunnitelmillani pääseväni ja miten, onkin tämän blogin aihe. Itsestäni lisää kirjoittajasta sivulla

Blogi kertoo tarinani miten miinusmerkkisestä nettovarallisuudesta pyritään pääsemään taloudelliseen riippumattomuuteen. Koska ja miten tähän tavoitteeseen päästään on vielä itsellenikin epäselvää. Muutamia suuntaviivoja olen kuitenkin jo hahmoitellut tavoitteet sivulla:

Vaihe 1: Ylimääräisten velkojen maksu (muut kuin asuntolaina).
Vaihe 2: Taloudellisen vakauden varmistaminen hätärahastojen, puskurien ja menojen seuraamisen avulla
Vaihe 3: Varallisuuden keräys säästämisen ja sijoittamisen avulla. Tällä hetkellä suunnitelmissa on lähteä osinkokuninkaan jalanjäljissä osinkosijoittamisen maailmaan pitäen mielessä P.ohatan yksinkertaisen laskuharjoituksen mikä summa riittää taloudelliseen riippuvuuteen (tai eläkkeeseen kuten P.ohatta asian ilmaisee). Pidän kuitenkin kaikki vaihtoehtoni auki enkä vielä lyö lukkoon mitään.

Olen täysin noviisi osakkeiden ostossa sekä muissa sijoitusasioissa, mutta vaiheiden 1 ja 2 aikana onkin tarkoitus opiskella itsenäisesti näitä asioita. Tulen todennäköisesti oppimaan kantapään kautta monia asioita. Blogissa onkin tarkoituksena kertoa rehellisesti omista epäonnistumisista ja onnistumisista. Lisäksi pyrin aina perustelemaan ja analysoimaan tekemiäni ratkaisuja, jotta voin myöhemmin arvioida omien strategioiden toimivuutta. Lisäksi voin itse seurata talouteni kehitystä ja saada siitä voimia jatkaa jos innostus meinaa joskus loppua. Kerron avoimesti palkkani ja talouteni tunnusluvut alusta asti.

Kuten muillakin bloggaajilla, myös minun kaveripiirissä on hyvin rajatut mahdollisuudet keskustella näistä asioista. Oman tarinani kertomisen lisäksi tavoitteenani onkin verkostoitua muiden, samoista aiheista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Mikäli saan edes yhden velkaisen tai muuten huonossa taloudellisessa tilanteessa olevan lukijan motivoitua ja muuttamaan oman taloutensa mahalaskua, olen onnistunut.

Julkaisutahti voi olla kaikkea välillä 1/päivä-1/kuukausi. Aika näyttää miten juttua riittää. Pyrin kuitenkin tuottamaan joka kuukausi luettavaa. Vanhoja postailuita löydät arkistosta. Lisäksi listailen blogrolliini muita mielenkiintoisia blogeja joita itse seuraan.

Esittelytekstejä päivitän jatkossa tarpeen tullen. Mikäli sinulla on kehitysehdotuksia blogin ulkoasuun, juttuvinkkejä tai muuta palautetta, otan niitä mielelläni vastaan. Ota yhteyttä joko jättämällä kommentti alle tai sähköpostilla ryysyista.rikkauksiin ät gmail.com.

Mukavia lukuhetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti